Keskustelupalstoilla ja vaalitilaisuuksissa keskusteluaiheiden ykkönen Haukiputaalla on mahdollinen kuntaliitos Oulun kanssa. Tähänastisen tiedon pohjalta kannatan kuntaliitosta, talouden kylmät realiteetit puoltaa sitä. Palvelujen karsiminen on vääjäämättä edessä, jos kuntaliitosta ei toteuteta. Palvelut sen sijaan on mahdollista säilyttää, jos kuntaliitos toteutetaan.
Jäljellä olevat kaksi selvitystä tuskin muuttavat tilannetta, koska toisena jäljellä oleva selvitys koskee perusturvaa. Ja perusturva-asiat Haukiputaalla ovat aika huonossa jamassa. Lisäksi tulossa oleva uusi terveydenhuoltolaki ajaa kuntia näissä palveluissa entistä suurempiin yksiköihin.
Huhuja kyläkoulujen lakkautuksista levitetään ilmeisesti tarkoituksella. Tosiasiassa Oulun koulutoimen mielestä Haukiputaan kouluverkko on hyvä eikä heillä ole siihen tarvetta tehdä muutoksia. Ja miksi olisikaan – nykyiset kouluthan ovat täynnä lapsia ja kirkonkylälläkin esim. osa oppilaista käy koulua Jatulissa, kun kouluun ei mahdu.
Ja miksi sitten Oulun kannattaa liittyä Haukiputaan kanssa?
Haukiputaalla on runsaasti hyvää tonttimaata. Rakentamisen suunta on Oululle edullinen. Meillä on Virpiniemen alue, jota oh hyvä yhteysvoimin kehittää. Haukiputaalla on myös hyvin rakennettu kouluverkosto, uimahalli ja terveyskeskus.
Jos ei liitytä Ouluun?
Jos päädytään pitämään Haukipudas itsenäisenä pitää miettiä, pidetäänkö kiinni nykyisistä palveluista vai karsitaanko niitä. Haluan säilyttää palvelut ja sen vuoksi on sitten edessä veroäyrin korotukset.
Ja pahin vihollinen meille on kansan tietämättömyys…
Turun yliopiston tutkimuksen mukaan enemmistö kansalaisista ei seuraa juuri politiikkaa eikä edes tiedä mitkä puolueet ovat hallituksessa. Äänestäminen tapahtuu yhä enemmän mielikuvien perusteella. Kehitys on huolestuttava. Lukiolaisten ja ammattikoululaisten kesken oli tiedoissa suuri ero lukiolaisten eduksi. Erovaisuus täytyy johtua opetuksen sisällöstä. Vanhat asenteet ovat todennäköisesti taustalla.
Miehet tutkimuksen mukaan olivat paremmin perillä politiikasta kuin naiset, olisiko rooli kotitöissä yksi syyllinen tähän? Tai roolimallit? Naiset kuitenkin ovat aktiivisempia äänestäjiä kuin miehet.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti