torstai 28. lokakuuta 2010

MYÖS NUORET MUKAAN VAIKUTTAMAAN
Vain seurakunnan jäsen voi vaikuttaa ja seurakunnan jäsen voi vaikuttaa äänestämällä viikolla 44 1-5.11. ennakkoon tai 14-15.11 varsinaisina vaalipäivinä. Äänestysajat ja paikat ovat esillä näillä sivuilla, etusivun lisäksi seurakuntauutisissa. Seurakunnan jäsenen oikeus on äänestämällä vaikuttaa siihen, millaiset henkilöt seurakunnassa toiminnasta ja taloudesta päättävät. On tärkeää, että päättäjien joukossa on eri-ikäisiä ja erilaisen taustan omaavia ihmisiä. Silloin päätöksenteossa voidaan ottaa useammat näkökohdat huomioon. Nyt on myös hyvä tilaisuus opettaa perheen 16-vuotta täyttäneet tai viimeistään 14.11. 16 täyttävät käyttämään äänioikeuttaan. Meidän valitsijayhdistyksen listalla on monta hyvää nuorta ehdokasta. Heidän kauttaan nuorten näkökulma tulee mukaan päätöksentekoon. Käytä siis oikeuttasi seurakunnan jäsenenä ja äänestä!
 
MITÄ VERORAHOILLASI TEHDÄÄN?
Usein lehtikirjoituksista saa lukea ja haastatteluista kuulee, että ei tiedä, mitä kirkko verorahoilla tekee. Seurakunnissa kun ei tapahdu mitään. Olen ehdottomasti eri mieltä.
Suurin osa ihmisistä tietää kirkon tarjoamat "peruspalvelut", sanajumalanpalveluksen tai messun sunnuntaisin, kasteen, konfirmaation, vihkimisen ja hautaan siunaamisen.
Mutta näiden, ihmisen elämän tärkeisiin vaiheisiin liittyvien palveluiden lisäksi seurakunnassa on paljon, paljon muuta. Kannattaa silloin tällöin vilkaista Rantapohjan kirkollisten ilmoitusten sivua tai Rauhan Tervehdyksen seurakuntasivuja. Kun sitä seuraa useamman viikon ajan hahmottuu toiminnan laajuus ja monipuolisuus. Toimintaahan järjestetään mm. kaikille ikäryhmille vauvasta vaariin.
On perhekerhoa, juttutupaa, runoiltaa, erilaisia konsertteja jne. Miehille on omia kokoontumisia. Raamattuun perehtyminen helpottuu, kun saa tutkia sitä yhdessä toisten kanssa. Lähetystyötä voi tehdä myös osallistumalla käsityöpiiriin. Lapsille ja nuorille on omia kerhoja, leirejä ja retkiä. Tässä vain muutamia toimintoja mainitakseni. Toimintaa järjestetään myös eri puolilla seurakuntaa, kirkonkylän lisäksi Martinniemen ja Kellossa seurakuntakodeilla mutta myös muissa tiloissa eri kylillä. Tutustu netissä seurakunnan sivuilla (http://www.haukiputaanseurakunta.fi/) kohtaan Tapahtuu sekä eri työalojen omiin kohtiin. Nuorisotyöllä on omat nettisivut http://www.alakkonaamua.fi/.
Seurakunta myös tukee vaikeuksissa olevia ihmisiä monin tavoin ja auttaa ihmisiä niin taloudellisesti kuin henkisestikin.

maanantai 2. maaliskuuta 2009

TERVEISIÄ TAIVALKOSKELTA

Lauantaina 14.2. olin Taivalkoskella yhtenä haukiputaalaisista luottamushenkilöistä Iin rovastikuntavaltuuston kokouksessa. Iin rovastikunnan valtuusto on Iin, Yli-Iin, Kiimingin, Haukiputaan, Pudasjärven, Kuusamon ja Taivalkosken yhteistyöorganisaatio. Valtuustoon kuuluu sekä luottamushenkilöitä että viranhaltijoita. Haukiputaan kirkkoherra Kaltakari on lääninrovasti ja hän johtaa rovastikunnan toimintaa.

Valtuusto kokouksia on normaalisti vain kerran vuodessa, mutta työaloittain kokoonnutaan pienemmällä porukalla useamminkin. Esim. diakoniatyöntekijät, lastenohjaajat, lähetyssihteerit, papit jne. pitävät omia kokouksiaan ja pohtivat siinä työalansa asioita. Rovastikunta järjestää myös yhteisiä koulutustilaisuuksia. Ensi vuodelle on suunniteltu yhteistä matkaa Lähetysseuran 150-vuotisjuhlille. Rovastikunnan puitteissa järjestetään myös leirejä sellaisille ryhmille, johon yhden seurakunnan voimavarat tai mahdollisten leiriläisten määrä ei riitä, kuten esim. kuulovammaisten ja näkövammaisten leirit, lastensuojeluperheiden leirit j ne.
Atk-yhteistyö rovastikunnan alueella on jatkunut useamman vuoden ajan.

Taivalkoskella kokeillaan uusia työtapoja

Taivalkosken kirkkoherra Juha Rauhala esitteli seurakuntaa ja miten se on käyttänyt luovuutta resurssien hankkimisessa.
Taivalkoski on pieni reilun 4000 asukkaan seurakunta. On pulaa rahasta ja työntekijöistä. Vanhusten osuus väestöstä on merkittävä. Saadakseen lisäresursseja vanhustyöhön Taivalkosken seurakunta työllistää puoleksi vuodeksi kerrallaan pitkäaikaistyöttömän auttamaan laajan pitäjän eri puolilla asuvia vanhuksia.. Vaikka vasta toinen henkilö on tässä työssä, ovat kokemukset erittäin myönteisiä. Vanhus virkistyy työntekijän käynnistä ja ilahtuu avusta, työllistettävä taas pääsee kiinni työnsyrjään ja normaaliin elämänrytmiin. Seurakunta puolestaan on tyytyväinen voidessaan palvella näin jäseniään.
Minun ikäpolveni muistaa hyvin ajan 1960-70 luvuilla, jolloin Koillismaalta muutettiin etelä-suomeen ja Etelä-Ruotsiin. Muuttoliike oli voimakasta. Nyt kyliin jääneet vanhemmat ovat ikääntyneitä ja yksinäisiä ja jo paikkakunnalta muuttaneet jo keski-ikäisiä. Tarve vanhustyöhön on tästäkin syystä valtava.

Maailmanvaihto r.y:n avulla kansainvälisyyttä nuorisotyöhön

Toinen huomioita kaipaava ryhmä on nuoret. Edellisen laman aikana syntyi Taivalkoskella paljon lapsia, nyt he ovat kasvaneet jo teini-ikään. Yhtenä ratkaisuna nuorisotyöntekijöiden vähäiseen määrään seurakunta on etsinyt apua kansainvälisestä toiminnasta. Järjestö nimeltä "Maailmanvaihto r.y. välittää nuoria vuodeksi seurakuntiin tekemään vapaaehtoistyötä. Tällä hetkellä Taivalkoskella on nuori mies Saksasta, evankelisluterilaisesta seurakunnasta, mutta nyt bloggaaja on unohtanut kaupungin nimen, josta hän on kotoisin! Vapaaehtoista nuorisotyötä tekevä nuori asuu perheissä, yksi perhe pitää huolen nuoresta puolen vuoden ajan. Vapaaehtoinen on mukana perheen arjessa ja matkoilla aivan samaan tapaan kuin vaihto-oppilastoiminnassa. Nuori saa taskurahaa kuukaudessa 85 euroa.

perjantai 24. lokakuuta 2008

Kuntaliitoksesta

Keskustelupalstoilla ja vaalitilaisuuksissa keskusteluaiheiden ykkönen Haukiputaalla on mahdollinen kuntaliitos Oulun kanssa. Tähänastisen tiedon pohjalta kannatan kuntaliitosta, talouden kylmät realiteetit puoltaa sitä. Palvelujen karsiminen on vääjäämättä edessä, jos kuntaliitosta ei toteuteta. Palvelut sen sijaan on mahdollista säilyttää, jos kuntaliitos toteutetaan.
Jäljellä olevat kaksi selvitystä tuskin muuttavat tilannetta, koska toisena jäljellä oleva selvitys koskee perusturvaa. Ja perusturva-asiat Haukiputaalla ovat aika huonossa jamassa. Lisäksi tulossa oleva uusi terveydenhuoltolaki ajaa kuntia näissä palveluissa entistä suurempiin yksiköihin.
Huhuja kyläkoulujen lakkautuksista levitetään ilmeisesti tarkoituksella. Tosiasiassa Oulun koulutoimen mielestä Haukiputaan kouluverkko on hyvä eikä heillä ole siihen tarvetta tehdä muutoksia. Ja miksi olisikaan – nykyiset kouluthan ovat täynnä lapsia ja kirkonkylälläkin esim. osa oppilaista käy koulua Jatulissa, kun kouluun ei mahdu.

Ja miksi sitten Oulun kannattaa liittyä Haukiputaan kanssa?
Haukiputaalla on runsaasti hyvää tonttimaata. Rakentamisen suunta on Oululle edullinen. Meillä on Virpiniemen alue, jota oh hyvä yhteysvoimin kehittää. Haukiputaalla on myös hyvin rakennettu kouluverkosto, uimahalli ja terveyskeskus.

Jos ei liitytä Ouluun?
Jos päädytään pitämään Haukipudas itsenäisenä pitää miettiä, pidetäänkö kiinni nykyisistä palveluista vai karsitaanko niitä. Haluan säilyttää palvelut ja sen vuoksi on sitten edessä veroäyrin korotukset.

Ja pahin vihollinen meille on kansan tietämättömyys
Turun yliopiston tutkimuksen mukaan enemmistö kansalaisista ei seuraa juuri politiikkaa eikä edes tiedä mitkä puolueet ovat hallituksessa. Äänestäminen tapahtuu yhä enemmän mielikuvien perusteella. Kehitys on huolestuttava. Lukiolaisten ja ammattikoululaisten kesken oli tiedoissa suuri ero lukiolaisten eduksi. Erovaisuus täytyy johtua opetuksen sisällöstä. Vanhat asenteet ovat todennäköisesti taustalla.
Miehet tutkimuksen mukaan olivat paremmin perillä politiikasta kuin naiset, olisiko rooli kotitöissä yksi syyllinen tähän? Tai roolimallit? Naiset kuitenkin ovat aktiivisempia äänestäjiä kuin miehet.

lauantai 11. lokakuuta 2008

Sydämelliset onnittelut Ahtisaari!

Sydämelliset onnittelut Ahtisaari!
Viimeinkin Ahtisaari sai ansaitsemansa palkinnon pitkäaikaisesta työstään rauhan hyväksi. Ahtisaari on meille haukiputaalaisille demareille tuttu mies, olemme hänen presidenttikautenaan olleet kahdesti hänen vieraanaan, ensin Mäntyniemessä ja toisella kertaa Kultarannassa. Ikimuistettavia vierailuja molemmat. Martti Ahtisaari oli leppoisa ja konstailematon isäntä ja Eeva Ahtisaari herttainen emäntä. Eeva Ahtisaari esitteli innostuneena Mäntyniemen taideteoksia ja Kultarannassa saimme paitsi tutustua upeaan puutarhaan, juoda kuuluisaa raparperimehua

Vaalikoneista ja vaalimainonnasta
Vaalikoneisiin on tullut vastattua hitaanlaisesti, vaikka minulla sairaslomalaisena onkin siihen periaatteessa aikaa. Arveluttaa, saako siinä esitetyillä kysymyksillä riittävän kuvan ehdokkaasta. Päätin kuitenkin vastata joihinkin, koska en itse pääse tekemään vaalityötä ihmisten pariin.Oikeaan nilkaan tehtiin jäykistysleikkaus 5.9. joten toistaiseksi en voi varata toisella jalalla lainkaan. Olen vastannut Kalevan, MTV 3 ja Ylen vaalikoneiden kysymyksiin, viimeisenä perjantaina Ylen vaalikoneen kysymyksiin. Jonkin verran netin keskustelupalstoilla ja yleisönosastoissakin on ollut ihmettelyä vaalimainosten vähäisyydestä. Ihmekös tuo, lehdissä mainostaminen on kallista. Ennakkoäänestyksen lähestyessä mainosten määrä varmasti kasvaa. Eilisessä Rantapohjassa olikin jo paljon mainoksia. Me sosialidemokraatit olemme tehneet talkoilla oman lehden ja se tulee jakoon sunnuntain-maanantain välisenä aikana.

keskiviikko 8. lokakuuta 2008

Sairaslomalla

SAIRASLOMALLA
Olen ollut sairaslomalla 4.9. alkaen, oikean jalan nilkkaan tehtiin ns. jäykistysleikkaus. Jalassa on saapaskipsi enkä saa sillä varata lainkaan. Minulla on ollut siis aikaa lukea lehtiä ja kirjoja ja seurata maailman menoa television ja radion välityksellä. Tähänastiseen neljän viikon jaksoon on sattunut dramaattisia tapahtumia liiankin kanssa.
Kauhajoen tapahtumat ovat järkyttäneet jokaista suomalaista. Minua ei lakkaa ihmetyttämästä se, että koulukiusaamista ei saada kuriin. Kovenevan kilpailun, kiristyvän työtahdin ja heikentyneiden julkisten palvelujen maassa voivat uupuneet vanhemmat että lapset huonosti. Hallituksen toimet Jokelan tapahtumien jälkeen ovat olleet myös lepsuja. Sisäministeri Holmlund on EU:n aselakeja koskevien direktiivien uudistamisessa vastustanut aselakien tiukennusta ! Käsiaseet pitää kieltää kokonaan -kukaan ei niitä tarvitse. Englannissa näin on tehty ja näin voidaan toimia myös meillä.

Markkinatalouden kriisi

Johtavan markkinatalousmaan- USA:n – talous on romahduksen partaalla. Pankkeja katuu tai otetaan valtion haltuun – siis sosialisoidaan! Kun markkinat voivat toimia vapaasti, talous kukoistaa ja ihmisten hyvinvointi lisääntyy, ovat uusliberalistit (meillä mm. kokoomus) vakuuttaneet. Mutta todellisuudessa ahneus vie voiton moraalista ja suhteellisuudentajusta. Ja laskun maksaa aina tavalliset veronmaksajat. Markkinatalous ilman valvontaa ja rajoituksia on riski meidän kaikkien kukkarolle ja hyvinvoinnille. Vähintään taloudellinen taantuma häämöttää myös meillä tämän kriisin seurauksena hallituksen vakuutteluista huolimatta.


Miten sitten on oman vointini laita? Leikkaus onnistui hyvin ja kivut leikkauksen jälkeen ovat olleet ihan kohtuullisia - kipuihinhan olen vuosien varrella tottunut. Odotan kovasti lokakuun 16. Päivää, jolloin toivon pääseväni eroon kipsistä. Ihanaa päästä liikkumaan ilman keppejä, päästä normaalisti suihkuun. ja parin kuukauden tauon jälkeen saunaan. Myös erilaisista apuvälineistä toivon pääseväni eroon. Vielä en tiedä, mitä muuta vielä on edessä, miten kävely muuttuu leikkauksen jälkeen. Lääkärin mukaan pystyn kävelemään aiempaa pidempiä matkoja ilman kipuja. Toiseen nilkkaan hän ehdotti tehtäväksi samanlaisen leikkauksen.
Pena on tietysti joutunut yksin hoitamaan kaikki kotityöt. Ongelmia huushollin hoidossa ei ole ollut, häneltä hommat sujuu rutiinilla.